Blogin arkisto



Siirry arkistosivulle »

Järkeä vihdoinkin suomalaiseen vanhustenhuoltoon

Tiistai 22.7.2008 klo 22:53 - Aino Tornivuori


Suomi on yksi  Euroopan nopeimmin ikääntyvistä maista ja kehitys tulee jatkumaan saman suuntaisena tulevina vuosikymmeninä. Helsingin kaupungin tietokeskuksen vuosille 2007 - 2040 laatiman Helsinkiä koskevan ennusteen mukaan vuonna 2010 on + 55 vuotiaita ja sitä vanhempia senioreita seuraavasti:     

 55 - 64          vuotiaita         75. 000

65 - 74                "               45.000

75 - 84                "               28.000

85 -                     "               12.000

Yhteensä siis noin 160.000 henkilöä. Mahtava potentiaalinen äänestäjäkunta, jonka lukumäärä kasvaa vuosi vuodelta. Kun vanhuuspolitiikan yleisiä periaatteita Suomessa ovat ikääntyvien ihmisten tasa-arvoisuus, taloudellinen riippumattomuus, itsemääräämisoikeus ja turvallisuus, niin eikö olisi jo aika siirtyä ylevistä fraaseista käytännön läheisiin toimiin tukemaan vanhusten arkielämän sujumista, kotona asumista sekä mahdollisuutta avohoitoon, jolloin turvattaisiin vanhusten yksilöllisyys sekä annettaisiin heille mahdollisuus omien olosuhteittensa mukaan harkita tarjolla olevia vaihtoehtoja  ja valintamahdollisuuksia. Vaikka periaatteet ovat hyviä niin suuntaus on edelleenkin väärä, koska Suomessa on yli 40 000 vanhusta laitoshoidossa vuodepotilaina, joko sairaaloissa tai terveyskeskusten vuodeosastoilla. Eikö olisi jo aika poistaa Suomen sosiaalihuollon lainsäädännöstä laitoshoidon käsite, niin kuin on tehty meitä sivistyneemmässä Skandinavian maassa. Uusi lainsäädäntö pakostakin alkaisi vaikuttaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteisiin ja ennen kaikkea asenteisiin. Varsinkin, kun kukaan ei kiistä sitä, että laitospaikka maksaa "maltaita". Samalla kustannuksella voitaisiin monin tavoin ennalta ehkäistä vanhuusväestön sairastavuutta ja parantaa heidän elämänsä laatua. Surullisinta on, että suurimmat puolueet, joilla on valta ja voima ovat kymmeniä vuosia puhuneet, mutta vaan puhuneet,  vanhusväestön  olosuhteiden parantamisesta, mutta niin kuin kaikki olemme nähneet, mitään todellisia muutoksia surkeaan tilanteeseen ei ole tehty.


Kommentit

3.8.2008 20:07  Matti Kosola

Kauniit sanat eivät auta

Helsingissä ja HUSin piirissä voidaan järjestää tehokas systeemi vanhushuoltoon, jossa on mukana kodissa asuminen, omaishoito ja erityyppiset hoivakodit.


Kommentoi kirjoitusta

Kommentti:*

Nimi:*

Kotisivun osoite: